Kenialaisella 18-vuotiaalla Habiballa on kaksi lasta, kahden vuoden ikäinen poika Hamsa, ja tytär Fatuma, 3. Habiba odottaa kolmatta lastaan seitsemännellä kuulla. Perhe asuu pienessä asumiskeskuksessa entisten maanviljelijöiden asutusalueella Keniassa. Maanviljelijät ovat kuivuuden takia menettäneet karjansa ja elantonsa. Monen muun äidin tavoin Habiba ei pysty tarjoamaan lapsille riittävästi ruokaa. Ongelmana on etenkin ruokavalioiden riittävä proteiinin saanti, koska ilman karjaa ei saada maitoa ja lihaa.
– Mieheni on työtön ja meillä on vaikeuksia saada riittävästi ruokaa syödäksemme. Joinakin päivinä syömme, toisina emme. Päivisin mieheni ollessa töissä emme syö lainkaan. Niinä päivinä, kun mieheni onnistuu tuomaan meille ruokaa kotiin, syömme iltaisin. Joskus naapurimme jakavat ruokansa kanssamme. Silloin tällöin saamme ruokaa avustusjärjestöiltä: juomme mustaa teetä aamulla ja päivällä, illalla syömme keitettyä maissijauhoa, Habiba kertoo.
– Mikäli en synnytyksen jälkeen pysty tuottamaan lapselleni rintamaitoa, keitän sokerivettä ja ruokin vauvaani sillä. Tiedän, että se ei ole paras vaihtoehto, mutta minun tarvitsee antaa lapselle jotakin.
Habiballa on ollut terveydellisiä ongelmia raskauden alkuajoista lähtien.
– Ihollani on pieniä ja kipeitä märkähaavoja. Menin sairaalaan näyttämään haavoja ja minulle määrättiin lääkkeitä. Lääkkeet olisivat maksaneet 300 shillinkiä, noin 3 euroa, mutta minulla ei ollut rahaa ostaa niitä.
Pelastakaa Lasten ruokaseteli-ohjelman kautta perheille annetaan ruokaseteleitä, joilla he voivat ostaa maitoa, lihaa ja papuja. Habiban perhe ei toistaiseksi kuulu ohjelman piiriin. Habiban perhe monien muiden kanssa tarvitsee kipeästi apua.
Pohjois-Kenia on kärsinyt kuivuudesta muutaman edellisen vuoden aikana. Aliravitsemus ja krooninen nälänhätä on levinnyt alueella. Monet maanviljelijät ovat menettäneet karjansa ja sitä kautta elinkeinonsa pitkän kuivuuskauden vuoksi. Useat muuttavat maaseudulta kyliin ja kaupunkeihin etsiäkseen töitä elannon ansaitsemiseksi. Muutto maaseudulta kaupunkiin tarkoittaa suurta muutosta elämäntyylissä. Työllistyminen tekee heidät riippuvaisiksi paikallisista markkinoista sekä erittäin haavoittuvaksi ruoan hintojen, palkkojen ja valuutan heittelyille.
Kuva: Colin Crowley/Save the Children